Keväällä 2013 olin reissussa mukana Bohuslänissa Henrika Niemen, Juha Suikkalan ja Matti Kivisen kanssa kiipeilemässä. Juha oli innostunut kierteleen alueen Offareita, joita olikin niillä seudulla paljon.
Juha höpötteli jostain vaikeasta reitistä, jossa ei ollut kuin kaksi nousua. Kyseessä oli vuonna -96 Magnus Strömbalin avaama Presenten 6+.
Magnus on ollut kadehdittavan omistautunut hinkkaamaan alueen Offareita. Melkein kaikki on saman hepun ensi nousuja. Muutama vuosi sitten paikallinen palomies Petter Restorp toisti kyseisen reitin vain todetakseen vaikeuden olevan jotain hankalasti määriteltävää 6+/8+.
Juha vei mut kyseiselle kalliolle ja olihan se vaikuttava. Ihasteltiin sitä jyrkkyyttä ja halkeaman sileyttä. Reitti ei ollut mitenkään pitkä kokonaisuudessaan. Noin 14m, josta offaria jyrkällä profiililla noin 6m. Loppuosa sitä turhaa esileikkiä. Se 6m näytti siltä, että luvassa olisi täyttä sotaa.
Ajeltiin takaisin kalliolle muutaman päivän päästä. Ajattelin ottaa siihen tietty liidi yrityksen. Juhan ja Matin kiipeillessä teippailin itse käsiä liidi kuntoon ja lämppäilin hiukan. Herroilla kesti just sopivasti sen verran kauan, että aurinko ehti kääntyä semmoiseen kulmaan, että reitin alusta kun katsoi ylös ei nähnyt mitään. Leikkasin teippihanskat pois ja totesin että ensi kerralla sitten…
Reitti jäi kokeilematta sillä reissulla, keväällä lueskelin että Brittien Offari specialisti Pete Whittaker oli reittiin kiivennyt kolmannen nousun.
Heinäkuussa otin taas suunnaksi Ruotsin lounaisrannikon ja ajoin suoraan Presentenin juurelle ja laskeuduin reitin. Totesin että helvetin vaikea ja ihan hyvä etten lähtenyt sitä Onsaittii silloin keväällä repimään.
Muutaman päivän päästä Sihvosen Anna-Liisa ja Mankisen Antti tuli kanssani reittiä työstään. Muutama tunti sitä tunnusteltiin vuorotellen ja betat lötyi pikkuhiljaa. Ansku oli meidän touhua katsellut aikansa ja lähti takaisin mökille, todetakseen homman lähinnä koomiseksi räpeltämiseksi, äijät saanu edes kahta muuvia putkeen.Yritys ja puheet oli ollut kuitenkin kovia.
Illalla sitten mökillä lesoteltiin, että muuvit hanskassa. Pari päivää lepoa ja sit lähetys. No pari päivää kiivettiin alueen kallioilla. Kolmantena päivänä takas Presentenin juurelle. Juha oli saapunut paikalle enkelien ja isojen camujen kera, joten oli oikein kannustava yleisökin paikalla.
Eka yrkkä menikin melkein putkeen, kunnes lähti ekassa Heeltoessa kenkä jalasta. Sain kuitenkin vedettyä kantapään takaisin toisella jalalla ja jatkettua painia hetken kunnes valuin irti halkeamasta.
Hetki lepoa ja sidoin tarrakengät narulla jalkaan ja teippiä päälle ja uuteen yritykseen. Toka liidi menikin heti paremmin, selvittelin kruxikohdan ja pääsin pyngertään pystyosuudelle. Loppuosa oli jännää kiivetä kun en ollut ennen koittanut ja ei halunnut mokata enää. Topissa hymyili tyytyväinen mies. Tokanyrityksen alkaessa viereiselle pellolle samaan aikaan levitetty liete hajuhaittoineen lämpimässä iltapäivässä, olisi kyllä torpedoinut kolmannen yrkän.
Reitti oli hauskaa kiivettävää. Juurikin sellainen halkeama, jossa on kyllä kaikille erikokoisille kiipeilijöille omat haasteensa. Heti alussa jos on paksummat jalat kun itsellä on, ei saa jalkaa työnnettyä halkeaman sisään(omat reidet on jäntevät, mutta ns.tikut). Itse joutui keksimään katon loppuun eri betaa kun nyrkkijammi oli liian väljä. Ei mitään muuta: päätös kiivetä ja kestävyys hioo kondikseen niin noi Offarit on ihan hauskoja….ha ha haa se oli läppä.
// OPM
Kuvat: Juha Suikkalan arkisto